perjantai 13. helmikuuta 2015

Tunnetrauma aiheutti niveltulehduksen: lääkäri hoiti väärin.

Tulen käsittelemään tässä blogissani säännöllisesti myös kehittämilläni tunnekehoterapioilla, kuten mvtpvt tunnevyöhyketerapia ja TTT tunnetaideterapia, saavutettuja hoitotuloksia (ks. terapioista ja koulutuksesta lisää kairon.fi). Uskon tämän selventävän erityisesti sitä eroa mikä koululääketieteen ja tunnekehoterapioiden lähestymistavalla on. Juuri käytännön asiakastapauksissa (case=asiakastapaus) tämä ero näkyy usein selvimmin.

Case Petra, 32-vuotias nainen, jonka lääketieteellinen diagnoosi oli reaktiivinen artriitti eli niveltulehdus, jota edeltää laukaiseva tekijä. Petralle puhkesi niveltulehdus ensimmäisen kerran huhtikuussa 2003. Kivut nivelissä olivat kovat: molemmat jalat, polvet, jalkaterät, vasen käsi ja sormet erityisesti. Lääkärin määräämä lääkitys oli kortisoni ja tulehduskipulääke. Lääkärit eivät löytäneet mitään laukaisevaa tekijää, joka heidän mukaansa on jokin tulehdus jossainpäin kehoa. Kovien kipujen, turvotusten ja unettomien öiden jälkeen vaiva helpottui, mutta uusi helmikuussa 2004.

Turhautuneena koviin kipuihin ja kovan lääkityksen aiheuttamiin sivuoireisiin, Petra meni niveltulehduksen uusiuduttua mvtpvt vyöhyketerapeutille, jonka ensimmäinen kysymys Petran suureksi hämmästykseksi oli: Tapahtuiko elämässäsi jotain erityistä ennen ensimmäisen artriitin puhkeamista huhtikuussa 2003?

Petran hämmästynyt vastaus oli: "Ei muuta kuin minulle tärkeä isoäiti kuoli". Terapeutti jatkoi kysymällä: ”Entäpä tämän hetken tulehdus? Edelsikö sitäkin jokin suuri menetys?”. Petra vastaa edelleen hämillään: "Kyllä, mutta täysin toisenlainen. Koirani kuoli kuukautta ennen tulehduksen puhkeamista".

Mvtpvt tunnevyöhyketerapeutin tekemä ilmiselvä päätelmä oli surusyndrooma. Eli syy artriitin puhkeamiseen olivat kuolemantapaukset, joita Petra ei ollut kyennyt suremaan ja purkamaan, vaan jotka olivat jääneet kehon tunnemuistiin tukkien sen, ja puhkaisten fyysisenä reaktiona niveltulehduksen.

Hoito olikin tämän jälkeen täysin toisenlainen: kuolemien läpikäyminen ja niiden vyöhykelukkojen ja tasojen avaaminen, joihin suru kehossa koteloituu ja varastoituu (toinitatasot 8 ja 10 ja luonnollisesti niskan/kaulan lukkotaso 12). Hoidoksi ei tarvittukaan lääkeitä vaan surun prosessoimista ja kehon avaamista kymmenen hoitokerran verran puolen vuoden aikana ja tunnepuhetta. Kehosta hoidettiin vyöhykeratahieronnalla kädet, erityisesti olkavarret, koska vaikeus käsitellä surua tuli Petralla jo tunneperimästä ja myös jalat avattiin. Vyöhykeradoista tärkeimmät olivat sydän ja haimaradat, koska Petralla kuolemantapauksiin liittyi hylätyksitulemisen kokemuksia, vihaa ja syyllisyyttä.

Turvotus alkoi laskemaan heti ensimmäisellä hoitokerralla ja hävisi lopulta kokonaan, samoin kivut. Kivut tosin polvissa ensin pahenivat tilapäisesti, kunnes hävisivät. Nämä olivat paranemiskipuja ja johtuivat siitä, että tunneperimä lukitsi myös jalat. Kahden vuoden seurantajakson jälkeen Petra oli edelleen täysin terve.

Herää suuri ihmettely, miksi lääkäri ei kysynyt mitään Pertan elämäntilanteesta ja tunnekriisestä ennen artriitin puhkeamista? Ihmistieteellisesti tämä on hoitovirhe! Jos lääkäri ei edes kysy, ei hän mitenkään voi tietää mikä on niveltulehduksen syy, ja jos syytä ei edes kysy, on myös annettu hoito virheellistä, turhia kipuja, lisää huolia ja murhetta aiheuttavaa. Perta oli näistä aiheutuen todella kipeä.

Herää kysymys, kuinka monet ihmiset kärsivät tämän tyyppisistä diagnoosi- ja hoitovirheistä ja vain siksi, että lääketietteelinen tutkimus ja hoitokäytäntö on näissä tapauksissa täysin väärä. Toki, jos halutaan vain myydä lääkeitä, haluttomuus etsiä tai edes kysyä syytä, on ymmärettävää. Lääketeollisuushan tutkimustiedon ja hoito-mahdollisuudet pääosin määrää. Bisneksen ei pitäisi kuulua ihmisten tutkimiseen ja hoitamiseen, mutta näyttä siltä, että juuri siitä suuressa osassa lääketiedettä (-teollisuutta) on vain kyse?

Antti Pietiäinen

2 kommenttia: