Tunnetrauma aiheutti niveltulehduksen: lääkäri hoiti väärin.

Tulen käsittelemään tässä blogissani säännöllisesti myös kehittämilläni tunnekehoterapioilla, kuten TVT tunnevyöhyketerapia (psykologinen vyöhyketerapia) ja TTT tunnetaideterapia, saavutettuja hoitotuloksia. Uskon tämän selventävän erityisesti sitä eroa mikä koululääketieteen ja tunnekehoterapioiden lähestymistavalla on. Juuri käytännön asiakastapauksissa tämä ero näkyy usein selvimmin. Olen juuri toimittanut tunnevyöhyketerapian hoitotuloksista myös kirjan Tunneperimä ja identiteetti, jossa kymmenen eri henkilöä kertoo tarinansa identiteetin löytymisestä ja kehon parantumisesta, Natura Medicina 2018.

Case Petra, 32-vuotias nainen, jonka lääketieteellinen diagnoosi oli reaktiivinen artriitti eli niveltulehdus, jota edeltää laukaiseva tekijä. Petralle puhkesi niveltulehdus ensimmäisen kerran huhtikuussa 2003. Kivut nivelissä olivat kovat: molemmat jalat, polvet, jalkaterät, vasen käsi ja sormet erityisesti. Lääkärin määräämä lääkitys oli kortisoni ja tulehduskipulääke. Lääkärit eivät löytäneet mitään laukaisevaa tekijää, joka heidän mukaansa on jokin tulehdus jossainpäin kehoa. Kovien kipujen, turvotusten ja unettomien öiden jälkeen vaiva helpottui, mutta uusi helmikuussa 2004.

Turhautuneena koviin kipuihin ja kovan lääkityksen aiheuttamiin sivuoireisiin, Petra meni niveltulehduksen uusiuduttua tunnevyöhyketerapeutille, jonka ensimmäinen kysymys Petran suureksi hämmästykseksi oli: Tapahtuiko elämässäsi jotain erityistä ennen ensimmäisen artriitin puhkeamista huhtikuussa 2003?

Petran hämmästynyt vastaus oli: "Ei muuta kuin minulle tärkeä isoäiti kuoli". Terapeutti jatkoi kysymällä: ”Entäpä tämän hetken tulehdus? Edelsikö sitäkin jokin suuri menetys?”. Petra vastaa edelleen hämillään: "Kyllä, mutta täysin toisenlainen. Koirani kuoli kuukautta ennen tulehduksen puhkeamista".

Tunnevyöhyketerapeutin tekemä ilmiselvä päätelmä oli surusyndrooma. Eli syy artriitin puhkeamiseen olivat kuolemantapaukset, joita Petra ei ollut kyennyt suremaan ja purkamaan, vaan jotka olivat jääneet kehon tunnemuistiin tukkien sen, ja puhkaisten fyysisenä reaktiona niveltulehduksen.

Hoito olikin tämän jälkeen täysin toisenlainen: kuolemien läpikäyminen ja niiden kehon tunnelukkojen avaaminen, joihin suru kehossa koteloituu. Hoidoksi ei tarvittukaan lääkeitä vaan surun prosessoimista ja kehon avaamista kymmenen hoitokerran verran puolen vuoden aikana ja tunnepuhetta. Kehosta hoidettiin ratoja avaamalla kädet, koska vaikeus käsitellä surua tuli Petralla jo tunneperimästä ja myös jalat avattiin. Vyöhykeradat avattiin, koska Petralla kuolemantapauksiin liittyi hylätyksitulemisen kokemuksia, vihaa ja syyllisyyttä.

Turvotus alkoi laskemaan heti ensimmäisellä hoitokerralla ja hävisi lopulta kokonaan, samoin kivut. Kivut tosin polvissa ensin pahenivat tilapäisesti, kunnes hävisivät. Nämä olivat paranemiskipuja ja johtuivat siitä, että tunneperimä lukitsi myös jalat. Kahden vuoden seurantajakson jälkeen Petra oli edelleen täysin terve.

Herää suuri ihmettely, miksi lääkäri ei kysynyt mitään Pertan elämäntilanteesta ja tunnekriisestä ennen artriitin puhkeamista? Ihmistieteellisesti tämä on hoitovirhe! Jos lääkäri ei edes kysy, ei hän mitenkään voi tietää mikä on niveltulehduksen syy, ja jos syytä ei edes kysy, on myös annettu hoito virheellistä, turhia kipuja, lisää huolia ja murhetta aiheuttavaa. Perta oli näistä aiheutuen todella kipeä.

Herää kysymys, kuinka monet ihmiset kärsivät tämän tyyppisistä diagnoosi- ja hoitovirheistä ja vain siksi, että lääketietteelinen tutkimus ja hoitokäytäntö on näissä tapauksissa liian yksipuolinen. Toki, jos halutaan vain myydä lääkeitä, haluttomuus etsiä tai edes kysyä syytä, on ymmärettävää. Lääketeollisuushan tutkimustiedon ja hoito-mahdollisuudet pääosin määrää. Bisneksen ei pitäisi kuulua ihmisten tutkimiseen ja hoitamiseen, mutta näyttä siltä, että juuri siitä suuressa osassa lääketiedettä on kyse?

Antti Pietiäinen

Lääketieteen tieteenfilosofia on väärä!

Lääketiede on ollut ihmeissään, kun monien kansansairauksiemme syitä ei tiedetä ja siksi hoidoissa joudutaan tyytymään usein vain oireiden lievittämiseen ja pyrkimykseen hidastaa sairauksien etenemistä. Syy tähän on yksinkertainen: liian yksipuolinen tieteellinen tutkimusmetodi. Luonnontieteellisellä metodilla ei kyetä pureutumaan yleisimpien kansansairauksiemme kaikkiin syihin, koska olennaista osaa niistä ei ko metodilla kyetä löytämään.

Ihminen ei ole pelkästään biokemiallinen luonnonolio, vaan kokonainen ihminen. Kehollisen ominaisuutensa lisäksi, ihminen on tunteva, psyko-sosiaalinen ja ajatteleva, identiteetin omaava yksilö. Ihmistä tutkivan tieteellisen medodin, yleistävän luonnontieteellisen metodin lisäksi, tulisi olla myös ihmistieteellinen, humanistinen metodi, josta esim. edesmennyt akateemikko Georg Henrik von Wright usein puhui.

Vallitsevan tieteellisen medodin rajoituksista kärsivät erityisesti ihmiset, sairastavat ja kärsivät ihmiset, joita usein ei voida auttaa, koska heidän sairauksiensa syitä ei liian yksipuolisella metodilla kyetä tutkimaan. Myös sairauksien enneltaehkäisyssä ei edetä riittävästi, koska sairauksien elämänhistoriallista, elämänkaarellista kulkua ei ymmärretä. Puhumattakaan tunneperimästä, joka on epigeneettinen perimä, joka usein on sukupolvien ketjussa etenevä sairauksiemme syy.

Tämä syy on nykyihmisellä yhä useammin tunnetraumoissa, joita ei ole prosessoitu, ja tunneperimässä, jonka ymmärtäminen on vielä vaikempaa. Ihminen todellakin on kokonaisuus, jossa terve ihminen elää terveessä kehossa ja päinvastoi, jos ihminen ei ole terve, ei ole kehokaan. Terve ihminen tarkoittaa tässä tasapainoista, tietoista tunne-elämää, jolloin tunteiden ilmaisu on avointa ja rehellistä. Terve tunne-elämä puolestaan mahdollistaa terveen, itsenäisen identiteetin muodostumisen, jolloin ihminen tietää kuka on ja miksi on. Vasta kun nämä kaksi ehtoa täyttyy, voi keho olla terve. Muussa tapauksessa keho, tunne- ja elämänkaarimuisteineen sairastuu. Keho on osa luontoa ja tarvitsee terveen tunne-elämä pysyäkseen terveenä.

Toivonkin, että teknistynyt länsimainen kulttuurimme, kykenisi ymmärtämään myös sairauksiemme yksilöllisen, inhimillisen luonteen ja oikeasti löytämään myös sairauksiemme syyt, parantamaan ne ja ennaltaehkäisemään niitä. Tutkimani ja kehittämäni kehomieliterapiat ovat raivanneet tälle ymmärrykselle tietä jo yhden sukupolven ajan, yli 30 vuotta.
Nyt on aika täydentää tieteenfilosofista ja tieteellistä ajattelua humanistiseen suuntaan ja yhdistää eri terveysnäkemykset. Nyt on täydentävien ja yhdistävien terveysnäkemysten aika, Complementary and Integrative Approaches.

Antti Pietiäinen